Tähän fiktiiviseen novelliin on antanut inspiraationsa lyhyt, mutta antoisa työurani keräilijänä, jolloin toteutin pakofantasiani tehdä ajatustyön ohella jotain kouriin – ja kuten kävi ilmi, myös jalkoihin – tuntuvaa.
▪️▪️▪️▪️▪️▪️
Kurkku, vaakanumero 5. Banaani, vaakanumero 9, Pirkka.
Porkkanoita kuusi, munakoisoja yksi.
Banaaneja neljä, ei aivan vihreitä, muttei ylikypsiäkään. Sellaisia sopivia, “kuin itselleen ostaisi”, kuten ohjeistettiin.
Kilon pussi omenoita on loppu; ota vastaava, punnitse, paina “korvaa”.
Tilaaja on takuulla perheenäiti, ehkä yksinhuoltaja: paljon tuoretta, perustarpeet kuten puuroa, maitoa ja litran jogurtti, itselle iltalohduksi patukka. Vauvan pyllypyyhkeet viimeistään olisivat paljastaneet. Yksinhuoltajaksi päättelin siitä, että tuotteiden pitäisi listan mukaan mahtua yhteen laatikkoon. Eipä tule ruokahävikkiä.
Sain jo ekana päivänä kuulla tehopisteistä ja nyt kun vatsassa kiertää kesken keräilykierroksen, mietin onko päivän tulos vaarassa. Mutta en voi räjäyttää itseäni tänne kikherneiden viereen. Ne ovat täällä käytävällä 29, missä muutkin pavut, linssit ja kaasua aiheuttavat. Tänään ne ovat kanta-asiakaskortilla tarjouksessa kolme yhteishintaan 2,50. Säästöä kertyy 50 senttiä per setti. Äiti pitää talouden ruokakulut kurissa hyödyntämällä tarjoukset. Näistä hän tekee varmaan hummuksen tai laittaa sosekeittoon, vauvalle ruuaksi.
Vatsa kurvaa äkkiliikkeeseen ja joudun pinnistämään itseni paikalleen: Ei nyt. Poimin nämä vielä.
Piippaan kolme purkkia kikherneitä laatikkoon: plip, plip, PLIP! Jos otan väärän tuotteen, laite rankaisee: TRÖÖT! Siten tilaajille ei päädy vääriä tuotteita. Kyllä ovat insinöörit keksineet.
▪️▪️▪️▪️▪️▪️
Lähden kohti takahuonetta lyhyin mutta vikkelin askelin. Huomiseksi otan kyllä keholetkut umpisolmuun laittavan lääkkeen, niin ei tällaisia yllätyksiä tule ja kierrosajat laske. Aika lähtee nimittäin raksuttamaan siitä hetkestä, kun klikkaan “Aloita kierros” ja kellotus jatkuu siihen pisteeseen, kun tuotteet on laatikoissa, tilauslista täysi ja tarrat tulostettu.
Onkohan Helsingin-pääkonttorissa tehopisteiden tarkkailuun nimetty esihenkilö, joka seuraa koko Suomen keräilijöiden kierrosaikoja reaaliajassa? Onko olemassa “Vuoden keräilijä” -palkitsemisia tai keräilyn SM-kisoja?
Kun tulen asioiltani, kollega on lähdössä jo seuraavaan suoritukseensa. Hiukset tiukalla ponnarilla – kuten aina – ja korvanappi kuin salaisella agentilla. Jostain syystä hänestä tulee mieleen sadan metrin juoksija: huippuunsa keskittynyt olemus, tarkat liikkeet ja värähtämätön katse. Takuulla kovat tehopisteet. Pärjäisi varmasti SM-kisoissa.
Mutta nyt kiireesti kikherneille, ennen kuin päivän tehopisteet on lopullisesti menetetty!
▪️▪️▪️▪️▪️▪️
Kuusi kierrosta myöhemmin kello on käynyt jo puoli yksitoista, ja on tauon aika. Niitä on kaksi kertaa 15 minuuttia, ja jos vuoro loppuisi merkattua aiemmin (niin toisinaan käy, jos verkkotilauksia on vähän), olisi ikävää, ettei toista taukoa ehtisi pitämään.
Henkilöstön taukotilassa on punalaputettuja leipiä ja leikkelettä, mutta minä otan herkkujogurtin ja pensasmustikoita, sillä molemmat ovat kalliita. Omat ruokaostokseni hoidan saksalaiskaupassa ja poden siitä aktiivisesti syyllisyyttä. Käyvätkö muut työntekijät siellä? Tosin minä olen vain vuokratyössä eikä minulle siten kerry henkilöstöetuja kuten alennusta oman ketjun ruokaostoksista – saatika tiimipäiviä. Kahvitauolla saa kyllä syödäkseen.
Infotaululla kerrotaan tiimipäivistä, jotka ovat tänä vuonna omakustanteiset. Kun ostaa lipun ajoissa, saa sen hintaan 70 euroa. Myöhemmin 90 euroa. Ilmoitus ei kerro, mitä lippu sisältää. Tieto on varmaan jaettu oikeiden työntekijöiden oikeissa tiedotuskanavissa. Lasken nopealla arvioinnilla, että maltillistenkin omakustannejuomien ja bussilipujen jälkeen tapahtuman kokonaiskustannuksia tullee reilusti päälle 100 euroa. Jopa 140, jos olut on hyvää ja innostuu. Summa vastaa kahden ja puolen työvuoron tienestiä, mutta onhan tiimihenki tärkeää ja jokaisen panos tarvitaan.
Infotaulu kertoo myös, että 98 prosentin hyllysaatavuustavoite on kurottu kiinni kolme viikkoa putkeen. Henkilöstö ansaitsee aplodit. Nykyään jaetaan paljon aplodeja, hoitohenkilökunnallekin ja niin edelleen. Onhan käsien yhteen laittaminen tietenkin edullisempaa kuin bonarit ja lämmittävät eleenä.
Mutta se tärkein eli tehopisteet: Ovatkohan omani lähellä tavoitetta, 80 pistettä? Toki saan saman tuntikorvauksen, vaikka istuisin vessassa puolet työajasta, mutta eihän se hyvältä näytä. Voisivat potkia pois hitauttani? Mutta silloin voisin sanoa (kuten asia on), että taukotilan kahvi on ärhäkkää eikä firman takki auta pistejahdissa, kun asiakkaat tulevat kysymään apua.
Kerrankin yksi mies jäi kertomaan kaiken siitä, mihin käyttää millaista voita ja voi voi kun se isompi rasia merisuolavoita on loppu, kun sitä käyttää aamupuuroon – ja hän syö paljon puuroa – ja onhan siinä edullisempi kilohinta kuin tässä pienessä rasiassa.
Minulla olisi kyllä hyviä ideoita pääkonttorille, kuten se, että keräilijät liikkuisivat salaisesti siviilivaatteissa – asiakkaiden “missä mikäkin on” -kysymystutkan ulottumattomissa.
▪️▪️▪️▪️▪️▪️
Kun palaan taukohuoneesta, on esimiehen ympärille kerääntynyt ainakin neljä keräilijää. Myös sadan metrin juoksija. Kuulen puheesta vain lopun, mutta minulle kerrataan: Meidät laitetaan pois. Vuokrafirmat on kilpailutettu ja meidän vuokraajayhtiömme hävisi. Työt loppuvat viikon sisään ja halukkaat voivat pyrkiä uudelle vuokrafirmalle töihin. Mitään takuita töistä ei kuitenkaan ole.
Katson ympärilleni ja tunnelma seisoo. Minä seison, liikahtamatta ja ymmyrkäisenä.
Mutta entä minun tehopisteet? Osaaminen ja kertynyt työkokemus? Mitä nyt teen kaikella tällä tiedolla? Sillä, että leivinpaperia on juomahyllyjen vastaisella käytävällä, HK:n Sininen on 45-käytävän vasemmassa alanurkassa, tortellonit ja raviolit – hieman yllättäen – leikkelehyllyn päässä, maustekurkut käytävällä 18, kahvit takaseinällä, kaikki gluteenittomat käytävällä 37 ja rosamundan voi tarvittaessa korvata bellarosalla, jos on loppu?
Kysymykset eivät tule ulos, vaan kuoriutuvat päässäni kuin kärpäsen toukat. Pääni kuhisee. Mutta nyt ei ole aika kysyä turhia, sillä nyt on keräilyn aika. Vuoroa on yhä jäljellä.
Ihmiset liikkuvat sijoiltaan, joten minäkin otan tiedon, kärryt ja uuden keräilylistan. Kärryn metallinen kahva ei tunnu enää käsissäni kylmältä, kun kävelen humisevan käytävän läpi; sen joka ensimmäisenä työpäivänä näytti maratonin loppusuoralta. Mietin silloin, että tässä voisi olla punainen maaliviivanauha – siitä tulisi kierroksen päätteeksi juhlava olo ja se nostattaisi yhteishenkeä! Tätäkään en ehtinyt pääkonttoriin esittää.
Rullaovi pitää tutun takakireän suhauksen, kuin painan vihreää nappia ja lähden kierrokselle. Yhdelle viimeisistä.
▪️▪️▪️▪️▪️▪️
Tilaus on helppo ja kaikki löytyy vaivatta. Tietenkin juuri nyt. Kokemus on alkanut näkyä, muttei sen niin väliä – enää. Mainoskyltissä lukee “Arjen säästöjä”, ja leipätiskin liitutaulussa värikkäin kirjaimin, että “Elokuu on kauppiaan kuukausi!”. Niinpä niin.
Mehukeittojen kohdalla seisahdun, kun huomaan, että mieleni on lähtenyt omille käytävilleen ja pääni on yllättäen alkanut survoa menneen vuoden tapahtumat, eilisen haaveet ja tämän päivän pettymyksen blenderiin, jonka loppupää tuottaa yllättäen samettista massaa. Ehkä shokin tuottama suojamekanismi, mutta massa on mielestäni hyvä ja ajatus kirkas: vaikka omasta elämästä on tulossa heviä, voin ottaa viimeisistä keräilyistä edes antamisen ilon.
Josko laitan asiakkaille pientä ekstraa, jotain mikä ilahduttaisi heidän päiväänsä? Teen sillä tavalla itsestäni merkityksellisen? Ikään kuin “Kauppiaan tervehdys” ilman kauppiasta! Piippaan tähän tilaukseen yhden marjakeiton, mutta laitan kaksi. Seuraavaan tilaukseen voisin kirjoittaa pienen kortinkin?
▪️▪️▪️▪️▪️▪️
Niin teen.
Kun seuraava keräilylista on loppusuoralla ja laatikot ladottu kokeneen keräilijän ammattitaidolla (ei tyhjiä nurkkia, painavat tuotteet tasapuolisesti laatikon molemmin puolin) livahdan kirjaosastolle ja valitsen kortin. Siinä lukee “Bee Happy!”. Kuvassa iloinen ampiainen lentää pitkin sinistä taivasta. Lentää kuten minä pian kohti “uusia haasteita”, niin kuin työpaikoilla on tapana ilmoittaa, kun joku on saanut kenkää.
Palaan kärryille ja jatkan viimeisiin tuotteisiin.
Kaksi Tupla-patukkaa: Plip, PLIP!
Fazerin levyt, tarjouksessa viisi kappaletta kympillä: Plip, plip, plip, plip, PLIP!
Bonbon Rotan Rykäisy, PLIP!
Nappaan ekstran ja laitan sen laatikkoon friseesalaatin suojaan. Siirryn hyllyjen väliin kirjoittamaan kortin:
Takaisin blogiin“Hyvä tuntematon. Elämä yllättää ja tänään se yllätti, kun sain tietää, etten jatkossa enää kerää tuotteita teille, rakkaat verkkokauppatilaajat ja arjen säästäjät. Halusin siksi muistaa sinua pienellä yllätyksellä. Laitoin mukaan Härskit Sillit, joista et joudu maksamaan koska piilotin ne tänne lahjana. Ota ne kaupan tervehdyksenä, nauti ilolla ja muista syödä terveellisesti! Syötkin näköjään, paljon vihanneksia oli. Kiitos, kun sain kerätä sinulle tämän laatikon. Muista että olet kaupallemme arvokas myös ilman plussapisteitä. Terveisin, salainen keräilijäsi.”