Elämää rinnuksista ja let´s go
Nimeni on Riina ja kun mittariin tuli 40 vuotta, tuli olo, että pitää ottaa elämää rinnuksista ja ravistaa oikein kunnolla. Olen aina ollut sellainen: kun on liian pitkään yhdenlaista, haluan toisenlaista. Taitaa olla ekstrovertille tyypillistä kokemusten janoa ja nelikymppiselle tunnusomaista ravistelun tarvetta.
Ravistin ja tässä ollaan: tyydyttämässä kokemusten janoa siemailemalla ensi kertaa yrittäjyyttä ja maistamalla samalla hetken kodittomuutta. Syyskuussa 2022 siirryin pois mainostoimiston palkkatyöstä (statsit 13 vuotta, 5 toimistoa), luovuin kodistani ja perustin yrityksen. Tätä Big Boy Companyn ensimmäistä blogitekstiä kirjoitan Thaimaassa, jossa BBC:n ensimmäiset toimintakuukaudet hikoillaan.
Moni on sanonut, että rohkeaa. Varmasti niinkin. Mutta myös välttämätöntä.

Pitikö minusta aina tulla yrittäjä?
Koska olen yrittäjäperheen kasvatti, ei missään tapauksessa. Yrittäjyys näyttäytyi 90-luvun nuorelle venyvinä työpäivinä, pitkinä työmatkoina ja lama-Suomen epävarmuutena, jossa yrittäjärekeä kiskottiin polvet notkolla. Kuka sellaista haluaa? En minä aikanaan.
Halusin varmuutta – ja sitä palkkatyö tarjosi. Toisaalta olin palkkatyövuosina alkanut kokea toisenlaista kuormitusta. Oloa, että kädet on sidottu ja oma rooli hukassa. Asiat tuntuivat etenemättömiltä ja prosessit vellovilta. Merkityksellisyyden tunne karkaili. Mielekkyys otti hatkat. Teki mieli tarttua härkää sarvista, mutta härkä ei ollut minun.
Kun olin tarpeeksi monesti huokaillut ”jos olisi minun yritykseni”, oli aika todeta, että laita sitten se yritys. Riskinsä on yrittäjyydessä ja myös siinä, ettei yritä. Jälkimmäinen alkoi lopulta tuntua pelottavammalta.
Arkkitehtuureista ja maalaisjärjestä
Olen julistautunut BBC:ssä viestintäarkkitehdiksi. Mitä tarkoitan sillä? Sitä, että rakastan strategisuutta, prosesseja ja ison kuvan piirtämistä. Maalaisjärki jo sanoo, että pitää olla maali ja siihen askelmerkit, muuten ei mikään etene.
Strategista ajattelua on harvoin liikaa, paitsi siinä tapauksessa, että puuttuu prosessit strategian käytäntöön viemiseen. Sujuvalla prosessilla suunta muuttuu tekemiseksi; viestinnän tapauksessa konsepteiksi, sisällöntuotannoksi, editoinniksi.
Siinä toinen asia, mitä rakastan: raakaa kädet savessa -tekemistä, sisällöntuotantoa ja asioiden saattamista valmiiksi. Sekin on maalaisjärkeä: jos jotain lähdetään tekemään, tehdään sitten.
Kaiken takana on arvot
Kun lähdin muuraamaan yritykseni kivijalkaa, en listannut ensimmäisenä palveluita vaan arvoja. Niistä tulette kuulemaan lisää. Tykkään ajatella ”outside the box”, mutta arvoissani olen sinnikkäästi ”inside the box”. Arvojen mukainen elämä on pirusti mielekkäämpää kuin niiden vastainen harhailu. Pätee vahvasti työelämässä.
Yhteinen arvopohja on kokemukseni mukaan kaikkien onnistuneiden kumppanuus- ja asiakkuussuhteiden avain, joten tässä lyhyesti, mistä arvoista käsin BBC:llä maailmaa katsellaan:
- Yhdenvertaisuus kumppanuuksissa, ihmisyydessä, elämässä.
- Rehellisyys ja rehtiys.
- Hyvän määrän lisääminen maailmassa, sanoin ja teoin.
- Positiivinen uteliaisuus, joka lähtee sen tunnistamisesta, että kaikkea ei tiedetä, mutta luotetaan, että yhdessä tehdään fiksuja päätöksiä.
- Rohkeus, joka saa yrittämään ja ylittämään esteitä.
Jos nämä resonoivat, meistä voi tulla hyviäkin ystäviä.
Toivottavasti viihdyt BBC:llä
Nyt tiedät toivoakseni vähän paremmin, millainen maailma yritykseni takaa avautuu. Tulen päivittämään blogia noin kerran kuussa tai silloin tällöin – ja jos haluat, voit mielellään verkostoitua Linkkarin puolella.
<3 Riina
Takaisin blogiin