Noniin, nyt reippaasti vaan. Takki narikkaan ja lätkä kaulaan ja iloista ilmettä. Tai sitten ilme voi olla sellainen määrätietoinen: Täältä tulee bosslady. Tai sitten… No en nyt kyllä tiedä: tämä on tosi paljon hankalampaa, kun on yksin ja muut saapuvat omissa porukoissaan. Kukaan ei kiinnitä minuun mitään huomiota ja silti on olo, kuin olisi alasti.
En tosin ole alasti, sanomattakin selvää. Sanon varmaan usein kaiken maailman typeriä itsestäänselvyyksiä, vaikka pitäisi sanoa jotain ainutlaatuista ja poikkeavaa. Sellaisia ovat ajatusjohtajat, heitä on täällä tänään. Täällä on tänään Bisnes Pöhinää.
Mutta niin, sen olin sanomassa, että huomasin jo aulassa, että meitä on muitakin, joilla on nahkajäljitelmähousut. Haluttiin kai kaikki sanoa, että ollaan boss ja antaa vahva vaikutelma, että tämä se ei ole mikään hissukka vaan rohkea nainen, joka tamppaa korkkarinsa maahan, että perkele, nyt mennään!
Juontajallakin on nahkajäljitelmähousut. Miten tämäkin ajatus alkoi nyt jotenkin ahdistaa? Että tulinko nyt alitajuisesti astuneeksi roolipeliin, jossa pelaan dynaamista yrittäjänaista, vaikka oikeasti olen vain sellainen kotitoimistolla tössöttävä viestintäyrittäjä, jolla on useimmiten jalassaan vain hieman likaiset pehmeät kotihousut. Olisi pitänyt kuitenkin ehkä laittaa vain farkut tai jotain sellaista.
Mutta nyt keskitytään itse asiaan. Tänne on tullut yli 500 ihmistä, kuuluttaja kertoi, kun päästiin äsken saliin ja tilaisuus alkoi. Hän oli ihan superenerginen. Ihan kuin olisimme astuneet yllättäen gospel-tilaisuuteen, jossa nostetaan kädet ilmaan ja huudetaan yhdessä Hallelujah! Täällä huudettiin “Pöhinää!”. Kuuluttaja käski, että tehdään niin, että hän huutaa mitä ja sitten yleisö huutaa pöhinää. Ja niin ne sitten huusi. Minua jotenkin kiusaannutti ja ahdisti, enkä halunnut osallistua, mutta mietin, että jos en tee mitään, joku saattaa katsoa ja ajatella, että onpa hän tympeä vastarannankiiski. Päädyin sitten aukomaan vain suutani ja yritin ottaa innostunutta ilmettä edes silmäkulmiin. Ehkä olisi ollut helpompaa vain huutaa. Tyhmä olohan siitä suun aukomisesta tuli.
Kuuntelin äskeisen puheenvuoron penkkirivin päässä, jossa minun ja seuraavien välissä oli ainakin viisi tyhjää penkkiä. Toisella puolellani oli käytävä. Tietenkin, koska olin penkkirivin päässä – taas yksi typerä itsestäänselvyys. Mutta niin. Meidän käskettiin minglata ja verkostoitua vieruskavereiden ja edessä ja takana istuvien kanssa, vaihtaa pari sanaa ja esittäytyä. Olin niin kaukana muista, ettei kukaan jaksanut alkaa tänne asti huutelemaan tai sitten ei vaan kerta kaikkiaan edes huomannut minua. Varmasti parempi niin. Tulin lähinnä kuuntelemaan ja unohdin, että näissä tilaisuuksissa oli tärkeä osata myös verkostoitua.
Sitä on sanaa on nyt käytetty jo ainakin viidesti. Verkostoidutaan.
Ver-kos-toi-du-taan.
Verkostot… Verkot. Kalastus. Kalat kiinni verkossa, hädin tuskin hengissä, hädissään ja odottamassa kohtaloaan.
Sellaisiako mekin ollaan?
Ei, ei olla. Minä ehkä olen, kun koen, etten osaa tätä peliä. Muut osaavat varmaan paremmin. Heidän verkoissaan he ovat verkon heittäjiä; minun verkoissa minä olen kala, joka sätkii muiden kalojen kanssa. Se on minun ja dynaamisten yrittäjäbossleidien ero.
Päivän puheenvuorot vaihtuvat ja olen raijannut tyhjää olemustani salista toiseen. Miksi tuntuu tyhjältä? Ihan kuin katselisi itseään ulkopuolelta. Siinä se nyt menee ja yrittää olla reippaan näköinen: dynaaminen muttei jyrkkä. Miehet ei varmasti ajattele tällaisia. Varmaan joku naisten tauti? Tällaisten kalamaisten naisten.
Äskeisessä puheenvuorossa puhuja kertoi äänenpainoaan suureellisesti vaihdellen, mitä on tämän päivän johtajuus ja myynti. Hän toisti sanoja kuten inhimillisyys ja vuorovaikutus ja auttaminen. Pääviesti oli jotakuinkin, yksinkertaistettuna tämä: Pitää olla mukava ja reilu. Kohdata muut. Näitä sanoja on nykyään paljon: kohtaaminen ja sanoittaminen ja psykologinen turvallisuus ja inhimillinen työyhteisö. Eikö tuo kaikki tarkoita, että oltaisiin kohteliaita ja mukavia toisillemme? Tai ehkä olen yksinkertainen, mutta näin minä sen kuulen.. Että hyvä johtaja on sellainen, joka on mukava. Hyvä esimies on kohtelias ja auttaa muita onnistumaan. Olisihan se mukavaa.
Jännä ajatus: Että tällaista me aikuiset ihmiset työelämässä sitten opetellaan ja opetetaan toisillemme. Järjestetään näiden ajatusten ympärille seminaareja. Hankintaa keynote-puhujia kertomaan, että yritetään olla mukavia ja huomioida. Niin se ihminen eksyy herkästi perusasioista.
Päivän viimeinen keynote-puhuja oli ajatusjohtaja. En muista hänen puheestaan paljoa, koska kalan pääni jumahti siinä kohtaa, kun hän kertoi, miten hänestä tuli ajatusjohtaja: hän kurotti polvensa suoraksi kohti yleisöä ja kertoi, että hänellä on usein nämä buutsit – ja sitten tämä värikäs kynsilakka, hän sanoi ja näytti yleisölle kynsiään – ja nämä ovat sellaisia hänen tunnusjuttujaan. Henkilöbrändiä. Se on kai osin sama asia kuin ajatusjohtaja – se, että on itsessään brändi. En ihan hahmottanut, miten kynsilakka vahvistaa johtajuutta, mutta siinä oli varmasti jokin pointti, mitä en tavoittanut. Minulle hän olisi kyllä ollut samassa määrin johtaja tai ei-johtaja, vaikka hänellä olisi ollut tennarit tai mitkä vaan jalassa.
Kumisaappaat olisi ollut erottuva ja tämä päivänä on kai tärkeä erottua ulkoisestikin.
Toisaalta painotetaan aitoutta ja jos ihan aitoja (eli rehellisiä) ollaan, tykkään vaihtelusta. Käytän joskus silmälaseja, mutten aina; joskus kirkasta huulipunaa, sitten taas en; toisinaan mustaa, toisinaan tätini kutomaa villapaitaa, joka on mukavan lämmin. Kumppareita käyttäisin puutarhassa tai kun menen sadekelillä lähikauppaan. Miksi näitä juttuja pitää miettiä niin hirveästi työelämässä? Sama päähän täällä kulkee selkärangan jatkeena, oli siinä hattu tai ei. Vaikka tietynlainen hattu voisikin olla osa henkilöbrändiä, se ei minun osaamistani tai aivokapasiteettiani lisää.
No, tätä kaikkea jäin sitten miettimään, kun livahdin pois tilaisuudesta ennen kuin loppuminglaus alkoi. Nahkajäljitelmähousuni olivat alkaneet hinkata ikävästä paikkaa ja halusin kotiin. Siellä voin olla monenlainen. Yrittäjänainen. Nainen. Tyllerö. Kalanainen. Vaitonainen. Riehakas. Auttavainen. Itseni kaltainen. Mutta ennen kaikkea koitan olla mukava.
Takaisin blogiin