Kun on tehnyt sisällöntuotantoa työkseen 15 vuotta, tulee aika moni toimiala ja sisältötyyppi tutuksi. Tutuksi tulee myös viestinnän tilaajan tuska: sisällöntuotannon tilaaminen epäonnistuu hämmentävän usein.

Muun muassa seuraavat tilanteet ovat yrityksissä tyypillisiä:

  • ”Sisällöntuottaja ei tavoittanut briiffiämme alkuunkaan.”
  • ”Saatu teksti oli kielellisesti heikkoa.”
  • ”Sisällön painotukset olivat pielessä: kirjoittaja missasi tärkeimmät pointit ja ylikorosti epäolennaisuuksia.”
  • ”Teksti ei ollut yrityksemme äänensävyn mukaista.”
  • ”Teksti oli suoraan sanottuna aika tylsä.”
  • ”Sisällössä oli niin paljon asiavirheitä, että jouduimme kirjoittamaan sen uusiksi.”
  • ”Tilasimme asiantuntija-artikkeli, mutta saimme kaupallisen markkinointisisällön.”
  • ”Aikaa meni enemmän kuin sovittiin, ja meillä tuli hätä tarkistaa sisältö ennen julkaisua.”

 

Check list: Vältä epäonnistunut toimeksianto kolmen kohdan kriittisellä arvioinnilla

 

1. Oliko briiffi selkeä? Vastuu on molemmin puolin pöytää

Tärkein vaihe sisällöntuotannon ulkoistuksessa on hyvä briiffi. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin mm. täällä.  Briiffin onnistumisessa vastuu on molemmin puolin pöytää: tilaajan tulee kyetä riittävän selvästi kertomaan, mitä sisällöllä tavoitellaan ja miksi; sisällöntuottajan tehtävä on kysyä riittävästi täsmentäviä kysymyksiä, jotta työhön on selvät sävelet.

Briiffi on hyvä katsoa läpi oman organisaation sisällä ennen sisällöntuottajan sisäänajoa. Näin varmistetaan, että yrityksessä on konsensus, mitä tavoitellaan ja mitkä ovat sisäiset vastuut mm. haastatteluiden antamisen ja sisällön kommentoinnin osalta.

 

2. Oliko sisällöntuottaja väärä? Suosittelut ja data vähentävät riskiä

Kaikenlaisen asiantuntijatyön ostamisessa kyse on kolmesta K:sta: kompetenssista, kokemuksesta ja kemiasta. Kompetenssia on tai ei, kokemusta on tai ei, kemiaa on tai ei. Sisällöntuottajan sopivuus itselle selviää testaamalla, mutta haitaksi ei ole kysyä suosituksia tai kurkata dataa asiakaskokemuksesta. Jos asiakastyytyväisyyttä ei mitata, ei asiakaskokemus myöskään ilmeisesti kiinnosta.

”BBC:n ensimmäisen toimintavuoden aikana 90 % asiakkaista on tullut suositusten kautta. Asiakaskyselyiden keskiarvo on ollut 4,9/5.”

 

3. Oliko halpa hinta väärä houkutin? Aika on rahaa – katso, mihin sinun aikasi menee

Ostajana on houkutus ostaa halvin – ja optimitilanteessa edullinen hinta ja korkea laatu kohtaavat. Hinta on kuitenkin suhteellista silloin, kun toimeksianto epäonnistuu. Aika on rahaa, ja jos aikaa tuhrataan korjauksiin ja uudelleen kirjoittamiseen, on sisältö kallis jo firman sisäisenä investointina.

BBC soveltaa työn alussa ns. Haltuunotto-hintaa, joka vaihtelee 500-1000 €. Tämä sisältää tarvitut haastattelut ja yrityksen lähtöaineistoihin (= viestintäohjeeseen, viestinnän tavoitteisiin, äänensävyyn ja aiempiin sisältöihin) perehtymisen. Toisin sanoen: perusteellisen sisällöntuottajan sisäänajon.

Hirveää rahastusta? Jollekin sitä; toisille osa hyviä prosesseja.

Rahan ja ajan yhtälö

Hyvä haltuunotto = onnistunut sisältö = säästetty aika = tyytyväinen tilaaja

  • Kerrankin joku tavoitti meidän tarpeen ja briiffin! Ollaan aika monta kirjoittajaa testattu ennen sua.”
  • ”Sait nyt kyllä puolesta sanasta kiinni, mikä ajatukseni tässä oli. En osannut sitä pukea sanoiksi, mutta tuossahan se on.”
  • ”Hyvin tavoitit meidän äänensävyn!”
  • ”Asiantuntija tietää ja ammattilainen taitaa. Tässä taitaa olla molempia.”
  • ”Loppuasiakas oli tosi tyytyväinen toimitettuihin artikkeleihin. Kiitos!”

Siinä muutamia aitoja asiakaspalautteita. Kaikille heille huolellinen haltuunotto kannatti, ja BBC napattiin kelkkaan heti seuraavaan toimeksiantoon.

Tässä onkin homman ydin: Viestintää tehdään prosessina ja kumppanuutena, ei kertakäyttötoimeksiantona. Yksittäisestä toimeksiannosta ehkä lähdetään – ja siihen voidaan toki jäädä – mutta kertalaaki ei ole tavoite. Tuolloin nimittäin hukataan tarpeettomasti investoitua pääomaa: jo sisäänajettua sisällöntuotanto-osaamista. Seuraavan ulkoistustarpeen kohdalla ollaan takaisin lähtöruudussa: hakemassa, briiffaamassa ja testaamassa kirjoittajia.

Onnistuneita sisällöntuotannon ostoksia!

Mikäli sisällöntuotannon hinta muutoin kiinnosta, lue lisää täältä.

Takaisin blogiin